
Pilkun tervehdys sairaalaan/hoivakotiin
Iloa ja seuraa läheisellesi suoraan hoivapaikkaan.
Palvelun kuvaus
Välitän omaisten terveiset ja tuon halutessasi kukat, kortin tai muun pienen muistamisen. Vierailun aikana voimme jutella, lukea kirjaa tai lehteä, kuunnella musiikkia tai viettää rauhallisen kahvihetken. Mikäli se on mahdollista, voimme tehdä myös pienen kävelyn hoivakodin pihalla. Omaisen toiveesta voin lähettää vierailun jälkeen kuulumiset tai valokuvan, mikäli asiakas ja hoivakoti tai sairaala antavat siihen luvan. Palvelu sopii tilanteisiin, joissa välimatka, työ tai oma terveydentila estää vierailun. Vierailu sovitaan aina etukäteen hoivakodin tai sairaalan käytäntöjen mukaisesti. Jos vierailua ei voida toteuttaa esimerkiksi yksikön rajoitusten tai asiakkaan toiveen vuoksi, maksu palautetaan kokonaisuudessaan.
Peruutusehdot
Varaus on tehtävä vähintään 24 tuntia etukäteen. Peruutus viimeistään 12 tuntia ennen käyntiä. Mahdollinen uudelleenvaraus sallittu ennen määräaikaa.